Minä en ole kirjailija, poliitikko enkä edes toimittaja, vaikka toisinani olen kirjoittamisella muutaman leivänmurusen hankintaan oravannahkat tienannut. Silti Suomen, Euroopan ja koko maailmankin kehitys on herättänyt niin paljon ajatuksia, että tahdon taakkaani kirjallisesti purkaa. Aktiivinen poliittinen keskustelu, tähän mennessä lähipiirin ja tuttavien kanssa suullisesti käyty, lienee lempiharrastusteni joukossa ja sen saattaminen bittiavaruuteen on ollut pitkään mielessä.

 

Pyrin kokoamaan blogistani selkeän kokonaisuuden, joka painottuu vahvasti politiikkaan ja mielipiteisiin päivänpolttavista aiheista, mutta takaportti on jätettävä myös muille intresseilleni. En halua luoda päiväkirjamaista ”Miltä minusta tänään tuntuu” -blogia, vaikka sellaisillekin on tilausta ja päästäähän se kirjoittajansa helpommalla kuin muodollinen tuottaminen. Itse haluan kuitenkin profiloitua vähintään viikoittaisilla kolumni-tyyppisillä päivityksillä sekä silloin tällöin ilmestyvillä tieteellisesti hyvin kyseenalaisilla kärjistävillä esseillä.

 

Minä en poliittisena tahi politiikkaa ruotivana kirjoittajana ole kultaisen keskitien kulkija. Tien oikealta laidalta saatan poimia tiettyjä vaikutteita, mutta niin sydän, järki kuin jalatkin vetävät vasemmalle. Yksittäistä puoluetta en varsinkaan suomalaiselta puoluekartalta itselleni voi suurimmalla vakavuudella valita, sen verran niissä kaikissa on vikaa. Puolueissa on jotakin luotaantyöntävää; ne eivät ole enää aatteen palossa toimivia liikkeitä vaan rahalle, kompromisseille ja kansaiväliselle vaikutukselle alituisesti altistuvia instituutioita.   

 

Blogikirjoittelu samaan tyyliin kuin poliittinen jargon Arkadianmäellä ei mielestäni palvele ketään, joten toivon alusta alkaen olevani selväsanainen, kriittinen ja omalla tyylilläni radikaali kirjoittaja. Jumala minua liialta varovaisuudelta varjelkoon, sillä suurten ajatusten taakse ei kätkeydy useinkaan kompromisseja vaan luovuutta, rämäpäisyyttä ja jopa tietoista halua aiheuttaa vastakkainasettelua pursuava tilanne.

 

Nyt tapahtuu sellainen ihme, että yhtä aikaa onnittelen itseäni ja toivotan itselleni onnea. Onnittelut siksi, että viimein sain aikaiseksi avata blogin, onnentoivotukset muun muassa laadukasta kirjoittelua ajatellen sekä siksi, että haluan tämän jäävän ensimmäiseksi ja viimeiseksi sellaiseksi kirjoitukseksi hetkeen, jossa olen itse tavoitteideni ja omahyväisyyteni kanssa keskiössä. Ainakin hetkeen.